lauantai 19. toukokuuta 2018

Kesälenssu ja kukkia

Hei kaikki rakkaat lukijat!

Taas tulee tälläinen randomipostaus.
Iski sitten kesälenssu tällä viikolla. Ärsyttävää kun säät tarjoaa kauneintaan ja lämpimintään nii mun pitää niiskutella ja yskiä ja kattella kuinka lämmintä sitä pukis päällensä. 
Lenkillä ja pyöräilemäski olis kiva käydä, mutta ei.
Troppia on syöty niin paljon että alkaa korvista tulla. 
Yleensä juon kuumaa teetä ja hunajaa, mut arvaakkaa teköökö mieli. Noh, pitää vaan toivoa ja jatkaa samalla linjalla nii eiköhän se periksi anna.

Tällä viikolla on hurjasti ollut kaikkea salaista. Enimmäkseen kaasojuttuja, mut emmä viitti niistäkää kertoa, ettei mee vääriin korviin. Eiks oo kiva ku ilmoitin näin, nii varmasti kiinnostaa mitä oikeen. Ehkä paljastan joskus. Ja paljastankin.

Telkkarista tuloo jääkiekkoa. Harmi ku Suomen tie päättyi. Vaikutti niin lupaavalta. En oo niinkään jääkiekon seuraaja, mut silloin tällöin tuloo kattottua Suomen pelejä. Kukahan saa kultaa näistä kisoista?

Aloitin kirppispöydän tossa viime viikon perjantaina. Kauan jo pitäny mut nyt sai aikaiseksi. Ihan kivaa touhua, mut siinä on aina niin oma hommansa hinnoitella niitä! Ihan kivasti saldoa on tullu, voitolle oon päässy rutkasti. Vaatteita pääasiassa menny, vielä ku ne kipot ja kapotki menis nii pääsis viemään lisää.

Ostin kesäkukkia perjantaina, niin siis eilen. Äitee tuloo mun kans istuttamaan niitä huomenna. Saatan kaffitki keittää. Haluasin jonku amppelinkin tonne parvekkeelle, mut ei meinaa oikeen paikkaa olla. Pitää siis tehdä paikka.

Voi että, ärsyttää ku tekis mieli kertoa kaikesta jännittävästä mitä on suunnitellu, mutku ei voi!
Tai voisin, mut ei se olisi sitte kivaa.

Löysin kaasonmekon, halleluja! Montakohan oon sovittanu..? Varmaan ainaki pariakymmentä! Sitte ku löyty sopiva nii siitä oli vetskari rikki..! Piti siis palauttaa ja tilata uudestaan. Soli hyvä, onneksi. Heinäkuun lopus olis pikkuveljen rippijuhlatki, mitähän sinnekki laittaa päällensä. Hyvä jo täs vaihees sitä murehtia!

Ny olis pari vapaapäivää. Josko sitä yrittäis parannella itteänsä, eikä suunnittelis mitää hirveesti.

Eipä mulla täs sitte kummempia. Ihana jos jaksoit lukea mun ajatuksenjuoksua.

syrämmellä,
Heidi

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Toukokuun Bette Box



Juuri uunituoreena tullut Bette Box esittelyssä.
Pahoittelut, jäi viime kuun boksi setvittämättä, huomasin sen vasta kun tämä oli tulossa.
Mutta päivitys maaliskuun boksista on tulossa, stay tuned.



 Muumi hiuslenkit. 
Aattelin et ovat ihan tavallisia ponnareita, mut ei, nää on käsitelty joillain luonnollisilla eteereillä jotka pitää etenkin hyttyset loitolla! Interesting.. Voi olla tietty hauska kesällä kokeilla.
Ovh n. 6,99e / pakkaus

 Lumene Valo naamio.
Mulla on jo tämä :D Kerran käyttäneenä ihan ok. Kosteutti ja kirkasti mukavasti. Taitaa kaverille mennä. Mut ihan kiva tälläinen boksista, tykkään kokeilla erilaisia naamioita.
Ovh n. 14,90e / 75ml

 Rich CC-voide hiuksille.
Joskus aikoja sitten tuli samantyylinen näytekoko boksista, ihastuin siihen ja hommasin samantyylisen BB-hiusvoiteen vähän aikaa sitten. Eli saattaa joutua joskus käyttöön.
Ovh n.15,90e / 100ml

 Schwarzkopf sininen värisuihke.
Mielenkiintoinen. Tuloo mieleen ne värit jota pienenä spreijattiin hiuksiin vappuna :D Varmaan samantyylinen idea, lähtöö yhdellä pesulla pois. Ainut, että mulla on heleänpunainen hiuskuontalo tällä hetkellä, miltähän mahtais näyttää? :D
Ovh n. 7,00e / 120ml

Ultrasun aurinkosuojavoide.
Just tänään kävin ostamassa aurinkosuojavoiteen, tais olla Cliniquen. Saattaa olla että kokeilen. Yritän huolehtia paremmin aurinkosuojasta nykyään.
Ovh n. 25,20e / 50ml

Lisäksi mukaan laitettiin Kenzon tuoksunäyte. 
Ne ovat aina enemmänkin kun tervetulleita, tykkään kokeilla erilaisia tuoksuja, ja saa paremman kuvan tuoksusta kun kokeilee muutaman kerran omalle iholle.

Kokonaisuutena, ihan ok boksi.
En ny riemusta hypi, mut menettelee.
Naamio tulisi käyttöön jos en jo omistaisi. Hiusvoide tulisi käyttöön, ja aurinkosuojaa saatan kokeilla. Ponnarit vähä meh, ja hiusväri hmm ei oikeen.

En oikeen usko et päivitystä tuloo tästä boksista, mikää ei nyt tällä hetkellä tuu käyttöön, tai mun ei kannata ottaa käyttöön. Saattaa olla jos joskus mainitsen miten ovat toimineet.

Mitäs itse olitte mieltä kuukauden boksista? :)

syrämmellä,
Heidi


Seuraa mua Bloglovin' ja Instagram

 

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Rento sunnuntaipäivä

Tänään on ollut laiska päivä.
Nukuin myöhäälle, oon ollu puoleenyöhön asti töissä. Ei oikeen nukuttanu töiden jälkeen, nii rupesin poistamaan vanhoja sähköpostiviestejä, sieltä lähti aika paljo. Hyvin järkevää tekemistä 
kello puoli kaks yöllä.
Päivällä en oo oikeen tehny mitään. Mietiskelin ja googlettelin äitienpäivälahjaa. Olis sitäkin voinu vähä aikasemmin aloittaa ettimään. Mutkien kautta löysin täydellisen lahjan, en sitä paljasta tässä ettei se kulkeudu äiteen korviin.
Nukuin pienet päikkärit ja käytiin hakees se lahja.
Mentiin Teron kanssa syömään subiin, ja käytiin kaupas samalla. Ostettiin kesän ekat 
pallojäätelöt, minttusuklaa, ah nam.
Sit oon vaan tuijottanut puhelinta, kattellu vähä youtubevideoita. Taas jääny vähä kattomiset, on ollu kaikkee menemistä.
Sit aattelin tulla tänne kirjoittelemaan. Ei oikeen ollu inspistä eikä kuvia, nii aattelin kertoa päivästäni. En tiedä kiinnostaako se ketään, mutta katsotaan.

Aloitin tään blogin hirveen innoissani, mut nyt jotenkin on ollu hirvee inspiskato.
Aiheita on vaikka muille jakaa, mut jotenkin ei oo jaksanu. Ja nyt jo, näin alussa.
Oon miettiny, et onks tää sittenkään mun juttu? Vai otanko mä ny vaan liikaa heti ressiä? Aina pitäis olla hirveen kauniit ja mahtipontiset kuvat, ja oikeesti asiaa. Ehkä otan liikaa paineita. Tää on kuitenkin kehitysmatka. Ei sitä voi olla heti mahtikuvaaja tai viisauden lähettiläs, vai voiko?
Aluksi olin ajatellut kuvailla tolla meidän järkkärillä, mut jotenkin sillä ei vaan meinaa tulla hyviä kuvia. Melkeen parempia tulee mun IPhonella. Ja sillä on niin hirveen kätevää. Vai enkö mä vaan osaa käyttää sitä?

Huomenna on vapaata, nii aattelin mennä vähä kaupungille pyörimään. Muuten menee koko päivä märehtiessä kotona. Tai no, olis täälläki kaikkee tekemistä.
Pitääs perata vaatekaappia ja -lipastoa. On tullu ny vähä liikaa hussattua rahaa vaatteisiin, ja se näkyy, joka paikka ratkeilee. Siis kaapit. On tylsää, nii shoppailen. On kurja fiilis, shoppailen. On hyvä fiilis, shoppailen. Vois keskittää sen johonkin järkevämpään ja tuottoisampaan, vaikka liikuntaan tai siivoamiseen. Tilikää ei oikeen tykkää.

Selviytyjät alko justiin. Olis vielä paljo kirjoiteltavaa, mutku vetää tonne telkkarin äärellekkin.
Ehkä mä annan sille periksi ja jätän kirjoiteltavaa muullekkin kerralle.
Kiitos jos jaksoit lukea mun tajunnanvirtaa <3

syrämmellä,
Heidi

Seuraa mua Bloglovin' ja Instagram

torstai 3. toukokuuta 2018

Pienen pieni kosmetiikkasaalis

Moi!
Hups, vähän aikaa vierähtänyt! Mutta jälleen linjoilla :)

Käväsin viimme viikolla vähän shoppailemassa Seinäjoen uudessa Hehkussa. Mukava kun tänne tulee lisää vaihtoehtoja ja uusia brändejä. Piti käydä vaan kattelees, mut shoppailuksihan se meni. Kävin myös Citymarketin puolella kattelees vähä mitä sieltä löytyys.
Tässä siis saalista :)
Osaa olen ehtinyt kokeilla, niistä pieni arvio tähän mennessä.

 Korresin yön-ylinaamio/yövoide. Vaikutti mielenkiintoiselta, nyt pari kertaa jo käyttänyt. On vaan hiukan vahvasti hajustettu, siitä ainut miinus.

 L'Occitanen suihkusaippua/öljy. Aivan ihana tuoksu, jätti ihon tosi pehmeeksi.

 Ecotoolsin siveltimien pesupyyhkeet, joita siis käytetään vain jos tarvitsee pikapesun, muuten muista pestä siveltimesi säännöllisesti! :) Esimerkiksi tuolla beautyblenderin solid saippualla, jonka myös ostin.

 Vähä huulimeikkejä, Lumenen väritön huultenrajauskynä, Maybellinen matta huulipuna ja Palladion matta nestemäinen huulipuna. Alla swatchit.
 Alin Maybellinen sävyssä 955 Craving coral, keskellä Lumene sävyssä 6 ja 
ylin Palladio sävyssä Jacquard.

 Ihan extempore päätin ostaa Lily Lolon mineraalimeikki(voiteen)puuterin. Aattelin että se voisi olla kiva, kevyesti peittävä kesäksi. Oon nyt kerran kokeillut ja hmm, pitää kokeilla lisää :D Lisäksi levittämiseen Ecotoolsin kabuki. Oon muuten sävyssä porcelain, katotaa onko kesällä liian vaalee..

 Sitten ah, täältä saa elfiä! Oon kuullu niin paljon tästä. Ostin silmänalusten kiinnityspuuterin ja korostuspuuterin sävyssä Blush gems. Kiinnityspuuteri kirkasti kyllä mukavasti ja on todella hienojakoista. Toivottavasti korostuspuuteri ei oo liian tulla mulle. Alla swatch.

 Uus merkki mulle: Olivia Klein. Mielenkiinnolla kokeilen kyllä esim merkin ihonhoitotuotteitakin, mutta nyt ostin naamion. Ei ollut lainkaan sitä mitä odotin, ihan hyvällä tapaa. Ensinnäkin väri oli todella haalean harmaa, kasvoilla melkein läpikuultava. Jätti kyllä ihon todella pehmeäksi.

 Lily Lolon sivellin. Oon kauan metsästänyt sopivaa sivellintä alaluomelle (pencil brush), tämä oli ok, vois olla vieläkin pehmeämpi ja taipuisampi
 Sit muutama näyte :D Ihana myyjä laittoi vähän runsaalla kädellä näytteitä, ja mähän tykkään :D

Seuraavat Citymarketista
 Uus, vähän isompi meikkipussukka. On ihanan vihreempi luonnossa.

 Catricelta vaalennustipat. Mulle on tullu Betteboksista (tai Livboksista) vähän liian tumma Lumenen cc-voide, nii aattelin josko tää vähän vaalentais sitä. 

 Catricelta nestemäiset metalliluomivärit. Aluksi olin kaupassa et njääh, ei sovi mun raskaille, rasvoittuville luomille, mutku swatchasin ja annoin kuivua niin eihän se meinannu lähteä! 
Ostin heti kaks :D
 Alla sävy 010 California Creamin' ja yllä 020 Champagne Shower.

 Essenceltä Volume stylist lash extension maskara. Oon kuullu hyvää tästä.

 Essenceltä Glow to go illuminating kiinnityssuihke. Ok suihke, mutta tulee hiukan sellasia isompia piskoja. Katotaan miltä näyttää naamalla.

 Rimmelin ink me leimatussi. Että mua harmittaa! En hokannu et niitä oli erilaisia, olisin halunnu tähden mut huomasin vasta kotona ku kokeilin et tuliki puolikuuta. Katotaa haenko sen tähden.. :D
Postaushan ei ole siis todellakaan sponsoroitu :D
Kuvanlaatu ja valaistus on mitä on, oli vähän pilvinen kuvauspäivä.

Mut siinä shoppailut, oliko teidän mielestä kiinnostava? Ootteko te kuinka shoppaillu? :)

syrämmellä,
Heidi

Seuraa mua Bloglovin' ja Instagram

Kesälenssu ja kukkia

Hei kaikki rakkaat lukijat! Taas tulee tälläinen randomipostaus. Iski sitten kesälenssu tällä viikolla. Ärsyttävää kun säät tarjoaa k...